Mitä?

Teatteriin

Tavoitteenani ja työnkuvanani on luoda puvustus, joka kuvittaa tarinaa, tukee näyttelijöiden olemista rooleissaan ja saa katsojan uppoutumaan esitettävään maailmaan syvemmin.

Haluan tehdä jälkeä, joka pelaa yhteen ohjaajan näkemyksen ja tekstin kanssa, ja samalla kertoo myös minun versioni tarinasta. Omien yksittäisten taideteosteni esittelyn sijaan tahdon maalata yhtenäistä kokonaiskuvaa, korostaa tärkeitä piirteitä tai yksityiskohtia, luoda kiinnostavuutta ja jättää katsojalle esityksestä tunnetilan lisäksi myös visuaalisen muistijäljen.

 

Tapahtumiin

Tapahtumapuvustajana suunnittelen ja toteutan puvustuksen esimerkiksi tilaisuuden juontajalle, henkilökunnalle, esiintyjille tai päivänsankarille.

Puvustuksen suuntaviivat vedetään tilaisuuden teeman mukaan – kaikki aikakausjuhlista naamiaisiin, lastenkonserteista polttareihin, musiikkivideoista mainoskuvauksiin ja pikkujouluista värikoodattuihin häihin onnistuu. Puvustus voidaan toteuttaa asiakkaan toiveiden mukaisesti ja budjetin huomioiden joko vuokravaatteilla, ostettavalla asulla tai vaikka kaapista jo löytyviä vaatteita tuunaamalla.

 

Koulutukset ja työpajat

Miten suunnitellaan puvustus? Mitä asioita tulee ottaa huomioon lavavaatetuksessa ja millä tavoin rooliasu vaikuttaa esiintyjän olemukseen? Kuinka teatteripuvustus toteutetaan, mistä se hankitaan ja paljonko se tulee maksamaan?

Työpajamuotoisia asuideointi-improja, tunnin luento esimerkkikuvilla tai kokonaisen produktion puvustuksen suunnittelun ja toteutuksen ohjaus – tai vaikka tuunaustyöpaja vanhojen vaatteiden uudistamiseksi (lava)käyttöön. Harrastajateatteriin, vaatetusalan opiskelijoille, draamakurssilaisille tai kouluun taideaineiden opetuksen yhteyteen, räätälöitynä jokaiselle ryhmälle. Kysy lisää!

Visualisti

Kaunis esillepano, katseenkiinnittävä näyteikkuna, inspiroiva stailaus ja toimiva myymäläkierto – kaikki tämä täytyy huomioida, kun halutaan erottua. Luon toimivan ja yhdenmukaisen konseptin pienistä yksityiskohdista suuriin kokonaisuuksiin.

Visualistina suunnittelen ja/tai toteutan myymälän kokonaisilmeen, näyteikkunan ja esillepanot joko ketjuohjeistusten tai liikkeen tuotevalikoiman ja sesongin kärkituotteiden pohjalta. Hyödynnän olemassaolevaa, tuunaan sitä tarvitsevaa, stailaan ja ryhmittelen tähdäten siihen tärkeimpään – saada jokainen tuote näyttämään niin houkuttelevalta, että se myy itsensä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s