Värikuvamuistista

Tiedättekö synestesian käsitteen? Olen monesti pohtinut, onko mun tapa havainnoida asiat värimaailmoina myös jonkinlaista valikoivaa, erityyppistä synestesiaa (muotoja on ilmeisesti monia), vai ihan vaan luovan ihmisen tapaa nähdä maailmaa visuaalisuuden (ja tässä tapauksessa nimenomaan värien) kautta. Siinä missä synestesia tyypillisimmillään on aistikokemusten sekoittumista niin, että ihminen yhdistää esimerkiksi kirjaimet tai numerot tietyn värisiksi, minä nään ja kuulen kaiken ympärilläni jotenkin korostetun vahvasti värikokonaisuuksina, jotka taas vaikuttavat muhun myös tunnetiloina.

img_20150206_001359.jpg

Oon ollut värifiksatioitunut ihan pienestä asti. Siinä vaiheessa kun just ja just aloin ymmärtää ihmisen tarvitsevan pukea vaatteita päällensä, oon jo aloittanut olemaan hankala ehdoton näiden asioiden kanssa. Ihan pienenä se oli tarkkaa niin, että kaiken täytyi olla samaa sävyä. Siis ihan kaiken, ja nimenomaan sävyä, ei väriä. Kirkkaanpunainen, pinkki ja vaaleanpunainen olivat jo silloin täysin eri asioita keskenään, ja jos sukat olivat violetit, niin täytyi koko muunkin asun olla sävysävyyn. Ah kultainen kasari/ysärimuoti collegeasuineen ja rusetteineen. Kouluiän lähestyessä opin jo yhdistelemään, mutta silloinkin oli tarkkaa, että eri värit olivat toisiinsa sointuvia. Poltettu oranssi meni oliivinvihreän kanssa, mutta sinistä ei siihen kokonaisuuten voinut enää yhdistää. Elämässä visuaalisesti jännittävimpiä hetkiä ala-asteiässä olivat eri postimyyntifirmojen kuvastot (Anttila, Ellos, H&M), jotka avasivat vaihtuvien trendivirtausten maailman myös itärajan tuntuman peräkorvessa, jossa liveshoppailu ei juuri ollut mahdollista. Ne kuvastot olivat pienen koululaisen silmissä muotilehtiä – niistä ammennettiin sitä, mitä yläasteella Trendistä ja nykyisin Instagramista, blogeista, Pinterestistä sun muista somekanavista. Edelleenkin, vaikka värimaailmojen luomisesta on tullut mulle työ ja suoranainen intohimo, olen todella tarkka siitä, mitä sävyjä yhteen asukokonaisuuteen tulee. Jos jotkut osat eivät sovi toisiinsa tarkoittamallani tavalla, en kykene lähtemään ovesta ulos.

Välillä tuntuu, että on ihan mahdotonta yrittää selittää kenellekään, miten vahvasti värit vaikuttavat elämääni muutenkin kuin pukeutumiskysymyksenä. Sää esimerkiksi on mulle aina jonkin värinen. Kyllähän te tiedätte, kuinka nämä loskapaskakelit pilvisellä taivaalla ja tihkusateella ovat harmaita? Se on ehkä se tavanomaisin termi ja yleisesti ymmärrettävin esimerkki siitä, mitä tarkoitan. Mutta kuinka moni on huomannut, että joskus pilvinen sää voi olla myös oranssi? Se on harvinaista, mutta tapahtuu joskus. Ekan kerran muistan havainneeni asian alle kuusivuotiaana. Oli pääsiäinen ja asuimme vielä syntymäkotitalossani, jonka ikkunoista katselin ulos ja tuntui, kuin olisin katsonut toiseen ulottuvuuteen tai vähintäänkin värjäävien aurinkolasien läpi. Muistan sen fiiliksen, olo oli kevyesti epätodellinen kun koitin hahmottaa, mitä nään. Maailma ikkunan ulkopuolella oli kuin valmistautumassa uuteen vaiheeseen ja ilma väreili oranssina. Luulen sen valon sävyn syntyvän, kun aurinko paistaa tietystä kulmasta sopivan ohuen, vaikkakin peittävän pilviverhon takaa. Olen joskus myöhemmin yrittänyt vangita sitä kameralla onnistumatta siinä.

img_20150309_115805.jpg

Ylipäätään mun väriaistimukset linkittyvät aina myös vallalla olevaan valoon, mikä lienee loogista, sillä värihän on teknisesti ottaen tiettyä valoaallonpituutta. Mun ehdottomin lempparivalo on loppukevään/alkukesän pastellinsävyinen kajo auringonlaskun tienoilla, mikä tekee keväästä myös mun lempparivuodenajan. Voisin elää pelkkää kevättä. Syksyt ja talvet menee puolikoomassa sitä odottaen. Taivas on vaaleansininen, pilvet vaaleanpunaisia, luonto heleän vihreä, valo hehkuu vaaleankeltaisena ja varjotkin ovat eri värisiä kuin muina vuodenaikoina. Keväisin on aina pakko saada pukeutua tiettyihin väreihin ja kuoseihin: vaaleaksi kulutettu demin, vaaleanpunainen, kylmät karkkisävyt, kukkakuviot ja jopa valkoinen saapuvat takaisin päivittäiskäyttöön. Koko mun pieni maailma täällä Suomessa on hetken kuin Miamia (vahva pinkki&merenturkoosi) ja Kaliforniaa (sininen taivas, vihreät palmut, kirkas sitruunankeltainen auringonpaiste). Hamstraan niitä värejä muutenkin ympärilleni käytännössä tammikuusta alkaen. Arvatkaa vaan, kuka osti taas yhden uuden vaaleanpunaisen kukkahuivin… Nomuttakunmäenvaanvoimitäänitselleni. Mä vaan tarvitsin sitä ankean harmaan loskapaskan keskelle muistuttamaan, että kohta on sen aika. Syksyisin taas rakastun aina uudelleen tummaan petrooliin, mustaan ja muihin syviin ja vahvoihin sävyihin, kun luonto ympärillä hehkuu punaista ja oranssia ja illat pimenevät lämpimään tummaan.

Myös mun muistikuvat paikoista, tapahtumista, kodeista, teatteriesityksistä, maisemista ja jopa ihmisistä jäävät mieleeni väreinä. En oikeastaan koskaan muista varsinaisia yksityiskohtia, esimerkiksi minkälainen joku tietty yksittäinen asu puvustuksessa oli, oliko joku rakennus jugendia vai ei, kenellä kaverillani on lävistys missäkin kohtaa naamatauluaan tai ovatko he käyneet kampaajalla sitten viimenäkemän. Sen sijaan assosioin hyvin vahvasti näkemäni näytelmän tietyn väriseksi vielä pitkänkin ajan kuluttua (puvustuksen, lavastuksen ja valojen värien mukaan – jos ne on toteutettu hyvin), osaan antaa reittiopastusta värivalokuvamuistin avulla (”käänny siitä vihreän talon kohdalta vasemmalle”), huomioin välittömästi jos huulipunan sävy on käyttäjälleen täydellinen ja se hauskin – jokainen ystävä on mulle tietyn värinen, yleensä oman pukeutumisessaan näkyneen lempivärinsä mukaan. Toisilla se voi olla myös värikombo. Joillekin ystäville oon myös löytänyt heidän uudet suosikkivärinsä, kun oon shoppaillessa stailaillut ohimennen, että testaapas tuota huivia, se sopis sun silmiisi hyvin. Ja sit kun nähdään  uudelleen, on hällä jo enemmänkin kyseistä väriä käytössä. Terkkuja vaan! ;)

img_20150629_000709.jpg
Ja voi kyllä, näen myös musiikin värimaailmoina. Voisin maalata abstraktin taulun lähes jokaisesta biisistä jonka kuulen. Ja kun joku biisi tuo mieleen tietyn värimaailman, se vaikuttaa sitä kautta myös tunnetilaani. Myös eri genret yhdistyvät vahvasti eri värimaailmoihin, vuodenaikoihin ja tunnetiloihin. Kevään tulon tunnistaa siitä, että radiosta on valikoituna Basso ja Spotifyssa keinuttaa Aurora ja Rauhatäti, syksyisin taas pakko kuunnella -listalla ovat mm. Garbage, Soundgarden ja Kent. Vanhoilta hyviltä ajoilta muistan ulkoa myös jokaisen levynkannen värimaailman. En osaisi kertoa mitä muita elementtejä niissä on, saati piirtää niistä kuvia, mutta väripaletit saisin luotua silmää räpäyttämättä kuin kokoomuspoliitikko itseään hyödyttävän valheen. Mun valokuvamuisti on oikeastaan värikuvamuisti. Joitakin asioita en saa pysymään päässäni millään, mutta värit, värit minä muistan. Aina.

Puvustuksien, stailausten, somistusten ja myymäläesillepanojen tekeminen on mulle kuin värityskuvien värittämistä. Vaikka tärkeää on toki myös niin vaatteiden istuvuus kuin tasapainoinen sommittelukin, niin ensisijaisesti keskityn väreihin. Kaiken muun voi muuttaa, esimerkiksi muodon ommella tai pikafiksata nuppineuloilla, mutta jos värit eivät toimi kokonaisuutena, on kaikki pilalla. Olen mm. kerran ensi-iltapäivänä (vai olisko ollut ennakko) vaihtanut sivuosassa olleen leskirouvan huivin vaaleasta mustaan, kun silmää hiersi niin pahasti se, että sureva hahmo ei ollut tarpeeksi tummissa. Toisinaan kokonaisen musikaalikohtauksen värimaailma ratkeaa vasta viime metrillä, kun olen kuullut biisit valmiiksi sovitettuina ja nähnyt kaiken lavalle ohjatun toiminnan tunnetilat tarpeeksi moneen kertaan. Olen toisinaan raivostuttavan perfektionisti muka ei-niin-tärkeiden asioiden suhteen.

img_20141225_150621.jpg

Kevät tuo tullessaan kukkahuivien, vaalean denimin ja räppifiilistelyiden lisäksi myös yhden ison haasteen: Teen Suunnittelen kesäksi puvustuksen Kulissin Latoteatterin Rocky Horror Showhun. Jo pelkästään megakreisi musikaali itsessään on haaste, mutta se ei päätäni pakota. Henkilökohtaisesti kovin paikka on se, että puvustuksen toteutuksesta huolehtii pääosin asiaan valikoitu tiimi mun suunnitelmieni mukaan, en siis minä itse. Ja arvatkaapa vaan, mistä mä olen eniten kriisissä? Joo – siitä, että värimaailma hajoaa liiaksi. Mua ei huoleta sellaiset asiat, kuten että osaako toteuttajat ommella mun laatuvaatimusten mukaan tai tuleeko kaikki ajoissa valmiiksi, mutta ai perkele kun mun pitää saada selvitettyä heille päästäni ulos tiukat värikartat siihen, mitä sävyjä kullekin hahmolle saa käyttää. Siis nimenomaan sävyjä, ei värejä. Täsmällisesti. Kylmää, lämmintä, kirkasta, sammutettua, tuhkaista, pastellia, juuri sitä oikeaa. Pidän mimmit teille ehkä viiden tunnin luennon aiheesta ennen kuin aloitetaan, varatkaa kahvia kuppiin, tulitikut silmiin ja kyllä äiti -kyltit, joilla voitte vakuuttaa mut siitä, että kuuntelette. Vaikka tiedänkin, että tunnette mut ja osaatte jo, mutta silti. <3

Kaiken tämän paatoksen päätteeksi teen myös hetken hautomani ratkaisun – blogin ja nettisivujen nimi muuttuu. Osoite pysyy kyllä samana, portfolion vuoksihan nämä sivut pohjimmiltaan ovat olemassa, tämä kuulumisten, ajatusten ja tekemisten aukikirjoittaminen on vaan lisämaustetta ammatilliseen soppaani. Uusi nimi yhdistää oikeastaan kaiken sen, mitä ammatillisesti teen, ja lisäksi sen, miten maailman nään. Tästä eteenpäin päivitän Värityskuvia.

img_20150704_192900.jpg

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s