Niin minä taas mieleni pahoitin ja kaiken pilasin

…eli mega-avautuminen siitä, mikä kaikki meni tällä viikolla pieleen.

Tämän viikon alku ei ollut millään tavalla mun. Maanantaiaamuna en ehtinyt peiton alta pois, kun jo luuria vilkaistessani totesin saaneeni ensimmäisen huonon lehtikritiikin töistäni ikinä. Tai siis kritiikki toki on aina hyvä asia, esittäähän se kirjoittajansa subjektiivisen mielipiteen – eli yhden ihmisen totuuden. Se ei silti estä mun mielipahaa siitä, ettei kyseinen ihminen ole mun duunista tykännyt.

Kriitikon lähtökohta tekstiin oli sama kuin itsellänikin – Kolme iloista rosvoa on molemmille ensimmäinen näytelmä, jonka on lapsena teatterissa käynyt katsomassa. Siinä missä mä muistan oman kokemukseni vuodelta -95 ankeana, värittömänä ja tylsänä, muistaa Pollari omansa 40 vuoden takaa värikkäänä, yltäkylläisenä ja, no, sellaisena jona hän ei meidän versiota kokenut. Ja minä kyllä ymmärrän, miksi hän kokee niin. Jos vertailukohtana on ns. tavallisen teatterisalin massiivinen lavastus, meidän kiertävä ja kolme kertaa Siltasalia pienemmälle lavalle suunniteltu viitteellinen rekvisiitta ei todellakaan täytä tilaa samalla tavalla.

kevään valo 3

Teatterikoneen ja Loiskis-orkesterin Kolme iloista rosvoa on tehty kiertämään. Lavasteet, valot, äänentoisto, soittimet ja kaikki kuusi esiintyjää pakataan Loiskiksen pakettiauton kokoiseen keikkabussiin, jolla koko näytelmä siirretään maakunnan pikkulavoille, esitettäväksi niillä paikkakunnilla, joihin se on tilattu. Sitä esitetään koulujen jumppasaleissa, kirjastojen satuhuoneissa tai vaikka jonkun takapihalla lastenjuhissa, jos se sinne tilataan. Lavastuksen, tarpeiston ja valokaluston on oltava kevyt, helppo pystyttää ja purkaa, mahduttava pieneen tilaan niin kasattuna kuin kuljetettaessakin. Ja mitä budjettipuoleen tulee, niin kerrottakoon, millä rahalla minä lavastuksen tein: 7,50e, jolla sai kolme pakkausta kuumaliimaputkiloita. Kankaat olivat ilmaiset, maalit olivat ylijäämää, viherkasvit lahjoitusta, pikkutalo Loiskiksen varastoista. Vähät kalusteet työryhmältä löytyneitä, samoin suurin osa rekvisiitasta, paitsi liki koko rosvotalon keittiökattaus iki-ihanan Sovatek Kierrätyskaupan ilmaishyllystä haettua (haarukoista maksoin 4×0,30e ja puukauha taisi olla saman verran). Lavasteet laitettiin kasaan talkoilla, ohjaaja Annu väkersi kehikoita, esiintyjät maalasivat pohjia ja raitoja mun ohjeiden mukaan. Minä taiteilin kuvat, kuumaliimasin ruohikon (muovikasvin lehtiä) ja pitsiset verhontekeleet (pyyhkeen reunasta irtileikattua ylijäämätavaraa) ja tuunasin muut viimeiset silaukset.

Kaikki tämä tehtiin kahdessa viikossa – ja lisäksi se ja puvustus suunniteltiin alunperin ensi-iltaan toiseen, kolme kertaa pienempään esitystilaan, jossa vihreä lattia ja vaaleat seinät toivat ihan erilaisen pohjan kaikelle. Pari viikkoa ennen enskaria paikka kuitenkin yllättäen lopetti toimintansa ja sulki ovensa, jolloin jouduimme etsimään uuden esityspaikan. Kävin Siltasalissa ensimmäistä kertaa ennakkopäivänä pari tuntia ennen esitystä, jolloin myös kasasimme lavasteet sinne, ja totesin jo silloin saman, minkä Pollarikin kritiikissään – tila jäi itsessään ankeaksi vähissä lavasteissa, ainakin jos asiaa tarkasteli ylemmiltä riveiltä. Pääni raksutti parannusideoita: Jos mulla olis ollut aikaa, olisin viritellyt taakse värillistä verhoa, etunäyttämölle kukkasia, kattoon viirejä ja, okei, jos ajan lisäksi olisi ollut myös rahaa, niin Siltasalin oma musta tanssimattokin olisi korvattu taatusti jollain värikkäämmällä versiolla. Käytännössä sen pohtiminen oli turhaa, sillä aikaa ja mahdollisuutta muutosten toteuttamiseen ei enää ollut. Lavasteet piti purkaa lavalta heti ennakon päätyttyä, ja ensi-iltapäivänä pääsimme rakentamaan lavasteita tilaan vasta tuntia ennen esityksen alkua. Sillä mentiin mitä oli. Ja ensi-iltayleisön pienimmät katsojat tuntuivat tykkäävän sekä hahmoista että muustakin, sen verran paljon parveili pieniä faneja ottamassa kaverikuvia esiintyjien kanssa ja tutkimassa, että missä on rosvotalon vessa ja että muriseeko leijona jos sitä vetää hännästä :)

kevään valo2

Yleiseön palautteella elää, mutta myös ammattilaisen antama kritiikki on aina tervetullutta, eikä se tälläkään kerralla ollut asiatonta. Pitäisi kuitenkin olla aika välinpitämätön tekemistensä suhteen, jos vähemmän ylistävät kommentit eivät yhtään harmittaisi. Täydestä sydämestäni voin myöntää, että kyllä siinä ammatillinen ylpeys kolahtaa, kun ei saakaan aina vaan niitä kehuja, mutta harmia aiheuttaa myös se, että pahimmassa tapauksessa kritiikki vaikuttaa katsojalukuihin. Fiiliksen käänsi kuitenkin paremmaksi, kun sosiaalisen median kautta alkoi saapua viestiä ensi-illassa olleilta pieniltä katsojilta (vanhempiensa välityksellä toki), joiden kokemus oli erilainen. Kiitosta tuli lopulta juuri siitä, mistä kritiikkiäkin – esityksen maanläheisyydestä ja ”lapsenkokoisuudesta”. Pienimpiäkään ei ollut pelottanut, kun erikoistehosteet eivät tehneet asioista liian suuria. Että kyllä mä jotakin tein oikeinkin, kun kohderyhmä kerran tykkäsi! Ja sen myös opin, että negatiivisenkin palautteen jälkeen jää henkiin. Kuvittele perään kuivakkaa naurua.

Kuivakkaa naurua siksi, että keskiviikkoaamupäivällä päätin kokeilla asian suhteen jäätä kepin sijaan takaraivollani. Onnistuin ihan normaalilla aamulenkillä koiran kanssa liukastumaan vähän keskimääräistä vauhdikkaammin, ja lensin suoraan selälleni kolauttaen pääni tiellä olleeseen jäähän. Itku, parku, kipu ja aivotärähdyshän siitä tuli. Jotain kaatumisen tasosta kertonee se, että mustelmia tuli kaksi: alaselkään housunrajan tietämille selkärangan molemmin puolin. En todellakaan tiedä, miten en saanut otettua vastaan esimerkiksi käsilläni lainkaan, vaan selän lisäksi jäähän paukahti pää. Sen voin kyllä kertoa, että rusahdus joka kallon sisällä sillä hetkellä kaikui oli omiaan aiheuttamaan sekä massiivisen säryn, selkäjumin että hetkellisen paniikin siitä, että kävikö pahemminkin. Pääsin kuitenkin omin jaloin kotiin ja säästyin ”normaalia” heikotusta, jumitusta ja särkyä suuremmilta jälkioireilta. Torstai-iltana tosin alkoi turhauttaa, kun käsien puristusvoima oli lihasjumien myötä kadoksissa, ja esimerkiksi neulan pitäminen hallussa (ompelemisesta puhumattakaan) oli yhtä räpellystä, tiputtelua ja ohisohimista. Lääkkehillä ja magnesiumilla toivuin kuitenkin ompelukuntoon taas perjantaiksi.

kevät mönkii kellariin
Tekisi mieli feilausteni lisäksi kertoa myös, mitä hienouksia on tällä viikolla tullut ommeltua. En sitä kuitenkaan voi tehdä, koska en halua spoilata näyttäviä kohtauksia ensi viikolla ensi-iltaan tulevasta Phobos ja Deimos – pelko tulee uniin -proggiksesta. Nettisivuilla kerrotaan kuitenkin jo seuraavaa, minkä voin teillekin jakaa:  ”Antti Viitamäen kirjoittama ja ohjaama, syvälle ihmismieleen kurkottava Phobos ja Deimos on tarina pelon lamauttavasta vaikutuksesta, vallasta, vallankäytöstä ja yksin jäämisestä, mutta myös selviytymisestä ja toivosta. Epätäydellisessä maailmassa, suurimmankin pelon keskellä, ihminen voi kyetä johonkin hyvään. Luvassa on vahva ja visuaalisesti vaikuttava esitys, joka tarttuu käteesi ja vie pimeyteen — mutta ei päästä irti.” Että nyt kaikki Pelkoa ja Kauhua elämäänsä kaipaavat varaamaan lippuja Huoneteatterille!

brunssi kotona
Loppujen lopuksi sain siis käännettyä tämänkin viikon voitoksi – ainakin näin lauantaina iltapäivällä näyttää jo siltä. Yllätin eilen tuon kaikista lemppareimman kanssaeläjäni etukäteisystävänpäivän (ihan korrekti juhlapyhä sekin) kunniaksi järkkäämällä katetun mega-aamiaisen laskiaispullineen ja tänään ostin itselleni kimpun keltaisia tulppaaneja tuomaan kevättä harmaan räntäsateen keskelle. Phobosin ja Deimosin tämänaamuinen läpäri teki siitä jo ihan näytelmän näköisen ja tulevaisuudessakin häämöttää taas pari lupaavaa proggista. Kevätkin etenee (tuo uusi lumi on varmasti vanhan surma jos tarpeeksi uskon) ja kohta uskaltaa taas lenkkeillä ilman liukastumisvaaraa. Hyvä tästä taas tulee, elämästä, kaiken pilaamisenkin jäljiltä.

Hyvää ystävänpäivää jokaisella lukijalle, joka tänne asti tekstiä tarpoi! Ja niille myös, jotka oikasivat vilkuillen vaan kuvat läpi. Niin minäkin oisin tehnyt. <3

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s