Zoo-om-bi, zoo-om-bi, zoo-om-bii-i, bii-i, bii-i…

zombipaita

zombi takaa

Tutoriaalia halloweeniin! Zombipakkopaita lähes joka kotoa löytyvistä materiaaleista. Esimerkkikappaleessa kyllä hyödynnettiin kirpparia, kun oli asiakastilaustyöstä kyse, mutta hätätilassa olisi voinut ryöstää myös miehen/isän/veljen/oman vaatekaappinsa, tuhota yhden lakanan/tyynyliinan ja sosialisoida yhdet kengännauhat. *

Tarvikelista on siis:
-miesten valkea kauluspaita
-kaksi valkeaa kengännauhaa (tai yksi pitkä jonka pistää puoliksi)
-sakset
-tekoverta/huulipunaa/ketsuppia/punaista tussia
-mustaa luomiväriä/tussia/mitä ikinä

Jos löytyy ja osaat ommella, niin hyödyksi on myös
-toinen valkea kauluspaita
-valkeaa lakanakangasta

 

alkutilanne 1
Aloitustilanteessa kirpparin sovituskopissa. Valikoimme käyttöön hillittömän ison valkean miesten kauluspaidan, jolloin vaikutelmasta tuli tunikamainen. Vyötäröllä oli väljyyttä noin kolme kertaa enemmän kuin mallilla ympärysmittaa, mutta sekään ei haitannut tässä tapauksessa lainkaan.

Yksinkertaistettuna paidan työstö vaatii seuraavat vaiheet:
-leikkaa paitaan epäsymmetrisiä reikiä, varsinkin hihansuihin, kaulukseen ja helmaan
-sotke paitaa likaiseksi ja verisen näköiseksi esim. meikeillä. pro tip: kun väriä laittaa reikien ympärille, tulee vaikutelma, että kyseessä olisi luodinreikä/puukonisku tms. avohaava. punaista leveämmälle, mustaa aivan sisäreunoihin! tussi toimii hätätilanteessa, jos ei muuta värejä ole.
-laita hihansuihin kiinni kengännauhat, joilla paidasta saa tehtyä pakkopaidan. epäpro tip: jos et osaa ommella, sido nauha solmulle hihansuun napinlävestä.

Jos ompelukone on ystäväsi (tai sinulla on siihen suoranainen rakkaussuhde, tai kuten allekirjoittaneella, pääosin tunnekylmä mutta silti oikein toimiva avioliitto), voit suorittaa myös seuraavat lisätoimet:
-irroita toisesta paidasta hihat, ja ompele ne kiinni sivusaumoihin ”pääpaidan” hihojen alapuolelle noin vyötärön kohdille
-leikkaa (tai revi) lakanakankaasta kaksi pitkää suiroa, esimerkiksi 5cm x 100cm tai 10cm x 120cm. taita kappale leveyssuunnassa kahtia ja ompele pitkät reunat siksakilla. kiireessä voit käyttää myös yksinkertaista kangasta, mutta kaksinkerroin ommeltu kestää paremmin.
-kiinnitä suirot vyötärön kohdilla olevien lisähihojen päihin, jotta hihat saa vedettyä kiinni vyötärön ympärille
-rähjäistä alemmat hihat samalla tavalla kuin muukin paita

Ohjeistuksen alemman vaiheen toteuttamalla saat siis paidasta kiinniolevan pakkopaidan silloinkin, kun omat kätesi ovat käyttöhihojen kanssa vapaina. Tässä kyseisessä paidassa jätimme hihansuut auki ja roikkumaan edestä vyötäröltä, mutta halutessaan ne voisi myös topata esim. sukkahousun lahkeeseen pakatulla vanulla, joka saisi sen näyttämään siltä, kuin niissäkin hihoissa olisi käsivarret sisässä. Koska paita on mallille huomattavan paljon liian isoa kokoa, myös käyttöhihat ovat niin pitkät, että niistä tulee pakkopaitamainen vaikutelma. Halutessaan ne voi kuitenkin lyhentää rannemittaisiksi solmimalla hihansuuhun kiinnitetyn kengännauhan ranteen ympärille ja pujottamalla hihansuun siihen alle.

 

zombi selfie

zombilauma

Siellä se nyt menee, kuvaa selfieitä ja poseeraa kavereidensa kanssa! Niin ne lapset kasvaa, zombietkin :’) Kiitos kuvista ja yhteistyöstä! <3 Ja jos jotakuta kiinnostaa, niin meikkiin on käytetty Grimasin creme-sarjan värejä, fixing-puuteria ja tekoveripurtiloa b,  eli tummempaa tekoverta.

* Hätätilassa siis VOIT hyödyntää zombipakkopaidan tekoon kotoasi löytyviä materiaaleja. Suosittelen kuitenkin kysymään ensin luvan, sillä kyseinen omaisuus ei enää koskaan palaa entiseen muotoonsa eikä käyttötarkoitukseensa, jos sitä tämän tutoriaalin mukaisesti käsittelet. Tai jos et kysy lupaa, niin kuvaa video raivoavasta asuinkumppanistasi, kun tämä havahtuu halloweenin kauhuihin. Vampyyrihymiö.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s