Kirjoitan otsikon tähän. Sit ajattelin purnata vähän.

Ei taas ole mennyt kovin strömsööläisittäin tämä elämä.

Kamera ei pelitä. Ei mene päälle varaparistoillakaan. Olin pari iltaa sitten tekemässä postausta halloween-lyhdyistä, kun se irtisanoutui. Glowstickit oli naksauteltu valaisemaan ja hämähäkinseitit levitelty, oli suunnitteilla oikein viimeisen päälle hieno yhteistyöpostaus. Saatoin hieman hermostua. Murtauduin mm. kaukosäätimeen ja seinäkelloon saadakseni varavirtaa, mutta rakkine ei inahtanutkaan. Ärsytykseltäni en ole vieläkään kyennyt sijoittamaan täysin uuteen paristopakettiin, jotta voisin kokeilla, toimisiko se niilläkään. Sen sijaan olen katsellut uusia kameroita ja päätymässä todennäköisesti uuteen puhelimeen, jossa olisi keskimääräistä pokkaria parempi kameraominaisuus. Osamaksu, tuo köyhän taiteilijan pelastus. Sattumalta kun tässä kuussa on tullut myös hankituksi parit uudet silmälasit sekä käytettyä koiraa eläinlääkärissä, niin ylimääräistä valuuttaa ei tilillä juurikaan ole. Ja ettei siinä olisi tarpeeksi, niin…

Tänään olin pyöräilemässä kirpputorille kauluspaitaostoksille, kun Väinönkadun työmaaristeystä ylittäessäni takarengas sanoi taikasanan ja tyhjeni samantien. Pari taikasanaa taisi tulla itsekin lausuttua. Kävelyreissuksi meni. Zombielle sopivaa paitamateriaalia löytyi onneksi, tutoriaali tulossa. Kännykkätason kuvilla. Jee. Mutta pyörä on käyttökelvoton remonttiin asti. Juuri kun olin todennut, etten löydä kangasväriä keskustasta viikonloppuna kun käsityökeskus on oletettavasti kiinni, vaan täytyisi lähteä Palokkaan asti ostoksille. Että se olisi se kaupungin bussiliikenne taas pyörättömän taiteilijan pelastus.

Koska olin unohtanut parit tuunaukseen tulossa olleet vaatteet Muurameen teatterille edellisissä treeneissä, lupasi ihanainen Sari tuoda ne töihin tullessaan tuonne kantakaupunkimme vastakkaiselle laidalle. Murtauduin säästöpossuuni (se joutaa muuton tieltä pois joka tapauksessa) ja päätin lähteä iltaretkelle bussilla. En kylläkään Palokkaan asti, sinne ajattelin vasta huomenna. Ihailin Jyväskylän uutta reittiopasta, joka ohjeisti minuuttiaikataululla, miten pääsisin kotoa sairaalanmäelle kätevästi. Kivasti hipsin bussipysäkille odottelemaan, mutta bussia ei koskaan kuulunut. Katsoin reittiopasta uudelleen. Etusivulla oli maininta beta-vaiheesta ja että kannattaa tarkistaa vielä oikeista aikatauluista, koska takuuta toimivuudesta ei ole. No ei ollut ei, mutta kaksseiska oli mennyt silti etuajassa. Hyppäsin sitten toiseen, joka vei minut ydinkeskustaan, josta kuvittelin menevän busseja sairaalan suuntaan kymmenen minuutin välein. Olin väärässä. Kun lopulta pääsin perille, hain vaatteet ja menin odottamaan bussia takaisinpäin, ilmoitti reaaliaikainen näyttötaulu sen samaisen kirotun kaksseiskan menneen juuri. Taas etuajassa. Odotin vielä kymmenen minuuttia lisää, kunnes totesin vaihtoajan umpeutuvan, ja lähdin kävelemään etsiskellen pelastavaa prinssiä ja vaaleansinistä ratsua.  Tarvitseeko edes sanoa, että puolessavälissä matkaa bussi hurautti ohitseni. Prinssi ja ratsunsa olivat pelastus, vaikka taisikin mies myöhästyä töistä vuokseni. Kiitos ja anteeksi kulta.

***

Toisinaan ihmettelen, että sattuuko muillekin näitä aina näin paljon, vai olenko tajuamattani a)keskimääräistä tohelompi tai b)keskimääräistä negatiivisempi, mutta voisin ihan oikeasti tehdä elämästäni Strömsö -parodian. Yksi kausi voisi käsitellä lähtemisen vaikeutta. Olen juuri se ihminen, joka on myöhästynyt:
-töistä/jostakin vähintään kerran viikossa siksi, että koira oksentaa juuri kun olen lähdössä, ovesta jää kahva käteen tai roskis leviää rappukäytävään
-ystävän teatteriesityksestä, koska lintu paskoi koiran päälle
-oman puvustuksensa ensi-illasta, koska oletti sen olevan ns. tavalliseen aikaan (olikin aikaistettu)
Tiedän tosin kaikkeen siihen olevan syynä myös sen, etten osaa olla lähdössä puolta tuntia tarvittavaa aikaisemmin, vaan vasta just sillä viimeisellä minuutilla, jolloin jokainen muuttuja sabotoi aikataulun totaalisesti. Mutta niiden lisäksi onnistun aina keräämään kohdalleni ne muutkin epämääräiset sattumukset, joista itsekin jälkikäteen ihmettelen, että miten näin voi edes käydä kenellekään. Monesti olen myös miettinyt, että ehkä sattuma ohjaa ne mun kohdalleni siksi, koska osaan myös imeä niistä irti kaiken huumoriarvon. Niin tänäänkin.

Rumat lyhtykuvat tosin eivät naurata vieläkään. Aprillin Instagramiin latasin ne kyllä heti, mutta tänne ei ylpeys anna periksi postata vielä. Ehkä huomenna. Jos sitten olisi myös jo se uusi kamera, jolla voisin räpsäistä vertailuksi myös paremmannäköiset kuvat.

***
Nyt menen viemään koirat iltalenkille. Biojäteastia täytyisi viedä samalla. Todennäköisyys sille, että koira oksentaa kenkään, bioroskat leviävät rappukäytävään ja aikataulussaan oleva viimeinen kaksseiska ajaa ylitsemme oikaistessaan pihamme läpi juuri roskakatoksen kohdalta on suuri. Elän riskirajoilla. Jännä on oleva vahvasti läsnä.

 

 

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Kirjoitan otsikon tähän. Sit ajattelin purnata vähän.

  1. Paluuviite: Ideoita halloweeniin: Lyhdyt | Anniina K.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s