Making of: Paremmat puolet

On olemassa niitä ihmisiä, jotka ovat kuvauksellisia, poseeraavat luonnollisesti ja viihtyvät linssin edessä.

Sitten on olemassa myös niitä toisenlaisia ihmisiä. Meitä, jotka viihtyvät paremmin sillä alueella, johon linssi ei osoita. Mitä ihmettä siis tapahtui toukokuussa, kun julkisuuteen on vuotanut yhdestä aurinkoisesta iltapäivästä mm. tällaiset otokset?

ducface-antiselfie

teatterikoneistajat

annijariku

No tietenkin Teatterikoneen pressikuvaukset. Ainoa maailmanhistoriaan tälle vuosiluvulle kirjoitettava syy, jolla mut on kuvattavaksi saatu. Nettisivut päivittyvät lähiaikoina, ja minäkin pääsen julkisesti mukaan. Jee! Näistä kuvista ei onneksi minkään pitäisi päätyä viralliseen käyttöön. Somehan on epävirallista käyttöä. Idea viralliseen pukeutumiseen taisi olla allekirjoittaneen, muistelisin, mutta jos näin ei ollut, niin sitten se oli jonkun muun Teatterikonelaisen. Harmi ettei mun vaaleanpunaiset paljettileoparditennarit näy näissä kuvissa. Ne ovat mun salainen ase, joiden ansiosta kestin henkilökohtaisen helvettini eli kuvauksen kohteena olemisen kuin… nainen.

Viimeisessä kuvassa kanssani poseeraava komistus on luottograafikko-valokuvaajalempparini Riku Suonio, jonka otoksia tämäkin sivusto puolillaan on.  Käy fanittamassa Rikua facebookissa tämän linkin takaa! Meidät voi (ja kannattaa) tilata toteuttamaan kuvauksia niin yksityiseen kuin yrityskäyttöönkin. Polttarikuvaukset, teemajuhlat, tykypäivät, esiintyjien (myös ryhmät) promokuvaukset, ihan mitä keksitkin, kaikki hoituu! Kannattaa siksi, että olemme huomattavan paljon parempia stailaamaan ja kuvaamaan kuin poseeraamaan. Työllistä meidät, niin pidät meidät pois kameran väärältä puolelta!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s