Päivän(i) haavekuvi(n)a

En yleensä ole valkoisten asioiden fani (pl. jackrussellinterrierit).  Tänään ilma on ollut harmaa, sade ei ole tainnut tauota hetkeksikään, ja minä olen kaihonnut valkeaa. Omituinen asia on se, mutta perusteltavissa kyllä. Oliver!in puvustustalkoissa askarreltiin hallaharsosta kukkasia kuolemien hamosiin. Niistä ei vielä todistusaineistoa ole tarjota, mutta inspiraatiokuvia esittelen mielelläni:


Kuva täältä


…tämä täältä


…ja tämä täältä.

Mix&match, eli hallaharson ja valkean tyllin lisäksi tarvitaan siis vielä pitsiverhoja (kirpparikierros startatkoon aamulla). Lisäksi kyseisten kuvien googlettelu herätti hääkuumeen sekä katseluseurassa että, pakko myöntää, itsessänikin. Pinkit hiukset, rääsyinen steampunk-häämekko ja Pariisi ois mulle oikein kelpaava kombo. Hiukseni kaipaisivat kyllä uudemman kerroksen väriä ja menolippurahat Pariisiin uupuu myös. Sulhasta ei onneksi kuvassakaan näy, niin sellaistahan ei siis tarvitsisi, toim. huom.

Koska sillä se jatkuu millä alkoikin, niin ne muut osat päivässäni ovat myös olleet valkeita. Ruokalautasella on ollut perinteiseen tapaan mm. fetaa ja raejuustoa (russeleiden lisäksi valkeat lempparini, tosin näitä nautin sisäisesti, russeleita en), päivän liikuntasuoritus oli yllättäen lenkki kera juurikin sen parhaista parhaimman russelin. Ainoa muu aktiviteetti, jota tähän päivään mahtui, oli pyykinpesua valkealla jauheella. Näistä minulla ei ole esittää kuvamateriaalia. Sen sijaan illan viimeisimmästä valkeussokeuden kohteesta on. Tähän en tiennyt päätyväni, mutta näin tässä nyt kävi.

Kysymys, jota suosittelen pohtimaan vakavasti: Mitä kaipaat eniten yhdeksänkymmentäluvulta?
Minä tiedän vastaukseni nyt. VILKKUVALOKENKIÄ. Mulla ihan toden totta oli ala-asteella lenkkarit, joissa välkkyi valot kävellessä. Miksi mulla ei ole enää sellaisia? Ihan selvästi PITÄISI olla. Esimerkiksi nuo Topshopin tilataideteokset, jotka Nylon fb-fiidiini tarjoili. Katsokaa nyt:

Kuva Nylonmag.com, monot siis ASHISH x Topshop.
Huhhuh. Doupeinta shittii ever niinku. Jos ette vielä saaneet tarpeeksenne, niin katsokaapa vielä videokin aiheesta:

Niin mautonta, että myös Lily Allen, Katy Perry ja Lady Gaga ovat hilluneet tuollaisissa ympäriinsä. Se jos mikä kertoo siitä, että mun tartteis ehdottomasti kipittää ympäri Jyväskylää samanmoisissa. Tai ei kai noilla vois kävellä, tanssimiseks se menis. Reivaisin Siwan kanssajonossakin kuin viimeistä päivää. Kuolemahame ja vilkkuvalotennarit. Kyllä. Oispahan yksi päivä, etten ois liikenteessä mustissa collareissa ja Eccon lenkkitossuissa. #katu-uskottavuus #omalookonkäyntikortti #huokaus

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s